VertaisVeturi - koulutus

Kaakon kaksikko järjestää iäkkäiden liikunnanohjauksen koulutuksen alkuvuonna 2018.

Kaakon kaksikko on mukana valtakunnallisessa Voimaa vanhuuteen- ohjelmassa, jonka tavoitteena on edistää 75+ ikäisten itsenäistä selviytymistä arjessa.

Mikä innostaisi vähän liikkuvan, jo toimintakyvyltään heikentyneen ikäihmisen liikkeelle? Tule mukaan kehittämään ikäihmisten liikuntaa ja osallistu mukaan iäkkäiden liikunnanohjauksen koulutukseen.

Koulutukseen ei tarvitse aikaisempaa ohjaajakokemusta. Koulutus sopii kaikille vertais- ja vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille, myös ikäihmisten läheisille.

Koulutus antaa tietoa ja taitoja iäkkäiden voima- ja tasapainoharjoittelusta sekä sen vaikutuksesta liikkumiskykyyn. Koulutuksen tavoitteena on saada valmiuksia iäkkäiden omatoimisen ja ryhmässä tapahtuvan liikunnan ohjaamiseen valmiiden ohjelmien avulla.

Koulutus on maksuton ja sisältää monipuolisen materiaalipaketin.

Koulutuspäiviin kuuluu iltapäiväkahvit. Koulutuksen suorittanut saa todistuksen sekä ohjaajapaidan. Osallistuja sitoutuu hyödyntämään saamaansa koulutusta yhteistyössä kunnan eri toimijoiden kanssa.

Ajankohdat:                    
Maanantai    22.1. klo 12.00 - 16.00 (Rajasali, Itätie 1)
Keskiviikko   31.1. klo 12.00 - 16.00
Keskiviikko   7.2.   klo 12.00 - 16.00
Tiistai            13.2. klo 12.00 - 16.00

Koulutuksen osioita järjestetään sekä Virolahdella että Miehikkälässä. Tarkemmat koulutuspaikat varmistuvat koulutuksen alkuun mennessä.

Lisätietoa ja ilmoittautumiset kouluttajille 15.1.2018 mennessä:

Mia Saarilaakso                mia.saarilaakso(at)virolahti.fi , puh. 050  389 2126
Mirja Raitio                       mirja.raitio(at)rateva.fi , puh. 0400  701 310
Tuija Silvander                  tuija.silvander(at)miehikkala.fi , puh. 044  383 509

Julkaistu 15.12.2017

Virolahti

100 IDEAA KYMENLAAKSO

Hyvinvointikalenteri kaikkien käyttöön!
Virolahti

Kaikille avoimet Kaakon kaksikon liikuntatoimen terveysliikuntaryhmät kevätkaudella 2018

Kevään toiminta alkaa viikolla 2. Tule kokeilemaan!